Aarni heräsi ennen kuutta, eikä suostunut enää nukkumaan. Matiaskin heräsi pian ja alkoi kovaan ääneen vaatia Pikku kakkosta televisiosta. Äiti huokasi, että olisi kyllä voinut vielä nukkuakin. Alettiin sitten kuitenkin aikaisiin aamutoimiin; äiti keitti puuron, aamupala syötiin, äiti laittoi tiskit koneeseen, pesi pyykkiä, raastoi Matiaksen kanssa porkkanaa yms. Matias puhui jatkuvasti hyvin hiljaisesti kuiskaamalla. Lopulta …
Matias ja äiti köllöttelivät yhdessä. Äiti silitteli Matiasta. Matias kierähti kauemmas ja sanoi: ”Älä äiti häiritse. Minulla on vaativa ja kiireellinen tehtävä.” Äiti: ”Aha, mikähän se on?” Matias: ”Minun täytyy tuijottaa tuota tapettia.”
Hanna-aupair haki Matiaksen leikkikoulusta. Palattuaan Hanna kertoi Matiakselle tulleen matkalla tuntemattomasta syystä harmituksen. Äiti tiedusteli harmin syytä. Matias: ”Ei minulle tullut itkua. Minulla oli vaan niin kova kakkahätä, että minun ääni meni siitä ihan kimeäksi ja Hanna luuli, että minua itketti.”
Matiaksen solvauksia Aarnille: – sinä tärpätti! – senkin pieni kääpä! – sinä yksi meidän tolloista! (*äiti ei ole koskaan käyttänyt näitä)
Äidille on jäänyt kahdesta raskaudesta vyötärölle pieni pelastusrengas. Matiaskin on huomannut asian ja ottanut sen omakseen; – Matias pyöräilee ja äiti hölkkää vieressä. Matias ottaa spurtin ja huutaa: ”Tekeekö hyvää massulles?!” – Matias köllöttelee äidin kanssa sohvalla pää äidin vatsalla. Matias: ”Onpas pehmeä. Äiti, sinun pitää kuntoilla, että sinun massu paranee.” – Aamupesulla Matias nojaa …
Iltapalapöydässä juteltiin tuttavaperheestä, jossa on viisi lasta. Matias mietti, että viisi lasta on melko paljon: ”Ovatko ne kaikki lapset syntyneet heille vai ottivatko he ne muilta?”
Äidille ja Matiakselle tuli puhetta mahdollisesta jääkaudesta. Äiti vastaili Matiaksen kysymyksiin ja arveli ihmisille käyvän melko huonosti ja kaikkien kuolevan viimeistään nälkään. Matias hämmästyi: ”Voiko nälkäänkin kuolla?” Äiti myönsi. Matiakselle tuli itku. Äiti lohdutteli, ettei jääkaudesta tarvitse näillä näkymin huolehtia. Matias: ”Byääh, ei se vaan se ”meidän uusi vauva”-laulu, jossa lauletaan ”ei pääse ruokapöytäänkään, ei …
Illaksi oli tulossa lapsenvahti ja äiti kertoi Matiakselle lähtevänsä karkkikaupan kautta elokuviin. Matias: ”Ai kiva, voit ottaa rahaa minun säästöpossustani, mutta älä ota liikaa, ettei jollekin pienelle pojalle tule paha mieli.”
Äiti valmisteli Matiasta ja Aarnia leikkikouluun. Äiti oli itse vielä aamutakissa. Matias: ”Äiti, me pidämme sinusta ihan sellaisenaan, mutta voisit kuitenkin laittaa vähän meikkiä, hajuvettä ja huulipunaa – siis jos sinä itse haluat.”
Matias heräsi aamuyöstä ja vaati saada katsoa televisiosta Pikku kakkosta. Äiti kehotti Matiasta kuitenkin nukkumaan. Matias: ”Äiti, älä ole aina niin itsekäs, ajattele välillä vähän sitä, mitä muutkin haluavat.”
Isällä oli illalla konsertti ja 25 vuotta sitten ostettuja frakkihousuja piti sovittaa tilaisuutta varten. Äiti arveli, että housujen mahtuminen tekisi tiukkaa vatsan kohdalta. Matias: ”En usko, kun sinulla äiti on paljon isompi massu.”
Matias on alkanut jakamaan rakkauspisteitä tuntemilleen henkilöille; isällä, Papulla ja Paula-mummilla on 3, äidillä 2 (alituinen komentelu), Aarnilla 1 (leikkien rikkominen ja päähän lyöminen). Onneksi pisteitä saa kuitenkin melko helposti lisättyä mm. laskiaispullilla tai jälkiruoilla. Iltapalan yhteydessä Matias päivitti taas pistetilannetta ja kommentoi: ”Älä sinä äiti sitten mieti muiden pisteitä, ole vain tyytyväinen siihen, mitä …
Matias yritti viihdyttää Aarnia äidin askarrellessa laulamalla kehtolaulun: ”Nuku nuku pikkuinen Aarni. Älä heittele duplojaaaaaa, eikä niitä voikaan heitellä, kun nukkuu. Älä riko minun leikkejä, vaikka rikkominen on vauvan työtäääää. Nuku nuku pikkuinen Aarni. Nuku nuku nyt, että minä saan olla rauhassa.”
Aarni teki Matiakselle kiusaa ja nappasi Matiaksen avaruuskirjan kesken rauhaisan lukemisen. Äiti tuli apuun ja pyysi Aarnia palauttamaan kirjan. Pyyntöön ei suostuttu. Matiaskin yritti taivutella (neljän vuoden katkeralla kokemuksella): ”Jos et anna kirjaa, käy niin, että se mistä tykkäät, otetaan pois.”